Haku tehostuviin Minivalmennusryhmiimme 2009, 2010, 2011

25.11.2016

Margarita Mamun ja pallo

SVS-seurojen Minivalmennustoiminta tehostuu ja kansainvälistyy alkavalla kevätkaudella. Leiritysten sekä kilpailujen määrää koti- ja ulkomailla lisätään entisestä.

Minivalmennusikäluokat (2009 -, 2010- , 2011-syntyneet) harjoittelevat pääkaupunkiseudulla kevätkaudella pääosin omissa kotikaupungeissaan Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla:


2009 4-6 kertaa viikossa
2010 4-6 kertaa viikossa
2011 3-5 kertaa viikossa
viikossa
1,5-2 h kerrallaan.

Valmennusohjelmassa on voimistelutekniikkaa, ominaisuuksien kehittämistä (liikkuvuus painotetusti), balettia, akrobatiaa, välinetekniikkaa narulla, vanteella ja pallolla, edistyneimmät myös keiloilla ja nauhalla. 

Kolme kertaa viikossa harrastaminen Minivalmennusikäluokan mukana onnistuu edelleen myös, mutta toiminnan tehostukset (leiritykset, kv. kilpailut sekä uudet välineohjelmat) suunnataan niille, jotka harjoittelevat kansainvälisen mittapuun mukaan riittävän määrän.

Kaikissa SVS-kaupungeissa toimintaa on edelleen 3-4 kertaa viikossa lähtökohtaisesti syksyn alussa ilmoitettuina aikoina ja lisäyksenä 5. ja 6. käyntikerta järjestetään tammikuusta alkaen:   

Lisäharjoitukset
Maanantaisin harjoitukset (5. / 6. käyntikerta) pidetään tammikuusta alkaen  Esport Centerissä kanveesilla klo 16:30-18:00 (rytmisen voimistelun virallisella alustalla) ja

sunnuntaisin (5. / 6. käyntikerta ) Opinmäen liikuntahallilla ja toisinaan Kampin liikuntahallilla klo 09:00-10:30. 

Mini-ikäluokasta 2009-2011 valitaan osallistujat kevätkauden valmennusleirille Minskin olympiakeskukseen sekä useampaan kv. kilpailuun kauden aikana. Kaikki Minivalmennettavat pääsevät mukaan omaan SVS Mini Open -kilpailuumme 04.-05.06.2016 sekä leiritykseen tämän perään.

Mikäli uudet voimistelijat ovat kiinnostuneita hakemaan mukaan SVS:n Minivalmennusryhmiin (Espoo tai Helsinki tai Vantaa), pyydämme ottamaan yhteyttä SVS-seurojen päävalmentajaan Iiris Rif iirisrif@msn.com tai omiin valmentajiin tai lähettämään viestiä internetsivumme etusivun yhteydenottolomakkeen kautta.

Ryhmien toimintaan voi tulla tutustumaan jo joulukuun aikana. Joulutauko alkaa 21.12.2016 ja valmennusryhmien toiminta alkaa 02.01.2017.

Valmennuksen IKÄLUOKAT ja JÄRJESTELMÄ
Valmennusryhmien HINNAT

Yana Kudrjavtseva ja pallo
Melitina Staniouta
Alexandra Soldatova
Ganna Rizatdinova
Neviana Vladinova ja keilat
Yana ja vanne