Voimistelupäivillä yksilö- ja joukkuemitaleita ja upeasti SVS-edustus joka RV-lajissa

9.6.2019

Olarin Voimistelijat ja Espoon Telinetaiturit järjestivät kaikkien voimistelulajien yhteiset Voimistelupäivät Tapiolan Urheilupuistossa. Voimistelupäivät järjestetään aina kesäkuussa koulujen päättymistä seuraavana viikonloppuna. Voimistelupäivät on kauden suurin Voimistelutapahtuma, joihin SVS -valmennus tuottaa osallistujia sekä yksilö- että joukkuesarjoihin. 

SVS Espoolla ja Helsingillä oli kiitettävä edustus tänäkin vuonna - niin yksilöissä, duoissa/trioissa kuin vielä joukkueissakin. Onnittelut taitaville ja työtä pelkäämättömille valmennusteameillemme - kiitos Maria Beseghi, Anna Dmitrijeva, Liudmila Grigoreva, Helena Hirvonen, Erika Lappalainen sekä Iiris ja Inessa Rif. 

Mukana oli Espoosta ja Helsingistä kaksi joukkuetta (8), kolme duoa (8) sekä yksilöitä kaikissa ikäsarjoissa eli Nuorissa (4), 2007-(1), 2008- (4), 2009-(5), 2010-(3), 2011-(2) sarjoissa. Upeasti yhteensä 27 nuorella SVS-voimistelijalla oli mahdollisuus osallistua mittavaan tapahtumaan.   


Perjantaina 07.06. kisattiin Nuoret B-sarja, jossa SVS Nuoret -joukkueessa voimisteleva Thea Haiba SVSE sijoittui 21 kisaajan joukossa upeasti pronssille ja mitalisijoja hätyytteli myös Elviira Niiranen SVSE, sijoitus hienosti 5. 
SVS Nuoret - joukkueen jäsenistä onnistui myös joukkuevoimistelusta vasta viime syksynä rytmiseen vaihtanut Erika Räsänen SVS sijoittuen kärkikymmenikköön.
2007 -sarjassa Mette Merisalu SVSE saavutti 21 osallistujan joukossa viidennen sijan ja oli mainiossa mitalivauhdissa kahdella ensimmäisellä välineellä. 

Lauantaina oli vuorossa 2008-2011 -syntyneiden Ikäkausikilpailut
Parhaat sijoitukset saavuttivat Anna Sadouskaya SVS E 2008 -sarjassa 13. ja Linnea Piispanen SVS 2009 -sarjassa 8. Viktoria Kudlenko SVSE 13., Ilona Tenkula SVS 19. sekä 2010 -sarjassa Marina Ahmedzanova SVS 12.

Sunnuntaina 09.06.2019 kisattiin joukkueiden ja perään duojen/triojen luokissa - ylemmissä luokissa edustusta oli vain SVS-seuroista: SM-kisojen pronssimitalistijoukkue SVS Nuoret (Thea Haiba, Mette Merisalu, Erica Ojala, Elviira Niiranen) voimisteli hyvän toisen näytön voittaen Juniorimestariluokan ja SVS Prenuoret (Viktoriia Kudlenko, Emma Mekhonoshina, Anna Sadouskaya, Aleksandra Terentieva) voitti hyvillä suorituksilla IV luokan.  

Duo/trio -kilpailussa paras saavutus tuli prenuorten sarjassa, jossa 
Anna, Viktoriia ja Aleksandra voimistelivat hienosti pronssille kahdeksan osallistujan joukossa.

Ensi viikolla alkavat SVS Välinetekniikkaleirit ja niitten päätyttyä on aika siirtyä hyvin ansaitulle kesälomalle!