Vappuun vauhtia KEVÄTJUHLASTA 30.04.2016 Opinmäen hallilla

30.4.2016

SVS- seurojen rytmisen valmennus- ja harrasteryhmät kokoontuivat Opinmäen hallille lauantaina 30.04.2016

SVS Espoon ja SVS Vantaan hallitusten jäsen, SVS-seurojen Aikuisbalettitoiminnasta vastaava Jenni Hellgren vastasi myös iloisen kevätjuhlamme järjestelyistä. Kuuluttajana toiminut SVS Espoon hallituksen jäsen Laura Pellikka  lausui avaussanat ja johdatteli juhlan kulkua. Kiitos Kati Viik (SVS:n hallituksen jäsen) musiikkiosaston hoidosta  sekä Pia Törmänen (vanhempien yhdyshenkilömme) buffettivastuusta. 

Opinmäen hallin katsomo oli joulunäytöksen tapaan aivan täynnä ja tunnelma korkealla. Iloisia hymyjä, jännitystä, pukuja, meikkejä, rekvisiittaa - laadukkaita kilpa- ja näytösesityksiä, tanssillisia numeroita ja akrobatiaa, välinetekniikkaa, erilaisia asusteita - mukavaa värikästä seurattavaa katsojille esitys toisensa perään. Valmentajat olivat selvästi panostaneet koreografioihin ja nuoret voimiistelijan alut silmin nähden nauttivat esiintymisestä. 

Kärkivoimistelijoistamme nähtiin matolla ensi viikonloppuna ensimmäisiin naisten SM-kisoihinsa valmistautuva Vanessa Jasnikovski, joka esitti ilmaisullisesti tanssillisen ja teknisesti vaativan pallo-ohjelmansa.

Rytmisen voimistelun parissa työskentelevät valmentajat ja ohjaajat saivat kevätruusunsa sekä seuran kiitokset arvokkaasta työstään, mukana kukitettavina: 
Anna Dmitrijeva, Jasmin Josefsson, Sara Koivuranta, Kirsi Huotari, Sara Paavola, Laura Pellikka,  Vlada Pilli, Eveliina Rajajärvi, Marleena Saresvirta, Elina Veräjänkorva. Poissa kukituksesta muiden tehtävien takia: Janis Gangnuss, Elena Holodova, Karina Homei, Natalia Korotkova, Iiris Rif, Tytti Sassi, Taja Soiko.

Kuvia kaikista esiintyjistä päivitetään tällä sivulle sitä mukaa, kun niitä saadaan  - kuvia pyydetään ystävällisesti lähettämään osoitteeseen svsespoo@gmail.com.

Voimistelijoiden vanhemmat:
Perustettavaan SVS-vanhempainkerhoon voi liittyä mukaan -  lämpimästi tervetuloa tukemaan toimintaamme lasten ja nuorten parissa - tukea voi antaa monin erilaisin tavoin tuomalla oma osaaminen mukaan!

Avajaissanat ja kevätnäytöksen ohjelma liitteenä.
 

NIITÄ KUVIA tulemaan - laitettu kaikki mitä saatu- halutaan joka ryhmästä kuva!

ILOISTA VAPPUA!

SVS-seurojen hallitukset 

 

Voimistelijoita Lauttasaaren Minivalmennus - Esivalmennus- sekä harrasteryhmistä. Hienosti saatu usea ryhmä samaan esitykseen mukaan. Kuva: Eveliina Rajajärvi
Liikuntamyllyn Minirytmiset - harrasteryhmä joka esiityi jo valmennusryhmän tyyliin! Kuva: Eveliina Rajajärvi
Anna Dmitrijevan osaaminen lasten ohjaamisen ja tanssin alan ammattilaisena sekä KOREOGRAFINA näkyi - Helsingin Esivalmennuksen ihana Kalinka -jengi. Kuva: Iiris Rif
Backstage -tunnelmia ennen notkeiden vantaalaisten valmennusryhmätyttöjen Hawaiji -esitystä. Kuva: Helene Hirvonen
Karina Khomein espoolaisille valmennusryhmillelaatimat tanssilliset modernit ohjelmat sisälsivät hienoja akrobatia-ja välineosuuksia. Kuvissa taitavat Nuoret, Lapset ja Minit, äitiyslomalla olevan Natalia Korotkovan kasvatit. Kuva: Vlada Pilli
SVS Vantaan uusi valmennusryhmä näytti taitojaan Jasmin Josefssonin luomassa rytmikkäässä numerossa.
Kirsi Huotari sai hienosti eri-ikäisiä vantaalaisia voimistelijoita koottua samaan esitykseen! Kuva: Kristiina Haiba
SVS:n lapset ja Minit esittivät Anna Dmitrijevan tyylikkään ja hyvin harjoitetun koreografian. Äitiyslomalla olevan Natalia Korotkovan kasvatit. Kuva: Marjo Pohjanvirta
Uusi Opinmäen Liikuntahalli. Kuva: Kati Viik
”Uimarannalla”, SVS Vantaan Minivalmennus, Pajunkissat ja Untuvikot. Valmentaja Kirsi Huotari. Kuva: Kati Viik
”Uimarannalla”, SVS Vantaan Minivalmennus, Pajunkissat ja Untuvikot. Valmentaja Kirsi Huotari. Kuva: Kati Viik
”Uimarannalla”, SVS Vantaan Minivalmennus, Pajunkissat ja Untuvikot. Valmentaja Kirsi Huotari. Kuva: Kati Viik
”Uimarannalla”, SVS Vantaan Minivalmennus, Pajunkissat ja Untuvikot. Valmentaja Kirsi Huotari. Kuva: Kati Viik
”Hattivattien kesäretki”, SVS Espoon Karakallion Lapset. Valmentajat Elina Veräjänkorva ja Sara Paavola. Kuva: Kati Viik
"Chewawa", SVS Espoon Lapset ja Minivalmennus. Valmentajat Karina Homei ja Natalia Korotkova. Kuva: Kati Viik
"Chewawa", SVS Espoon Lapset ja Minivalmennus. Valmentajat Karina Homei ja Natalia Korotkova. Kuva: Kati Viik
Yleisö oli haltioissaan esityksistä. Kuva: Kati Viik
”Vapaaohjelma”, SVS- seurojen Edustusryhmä, Helene Hirvonen. Valmentaja Elena Holodova ja Iiris Rif. Kuva: Kati Viik
”Kalinka”, SVS Helsingin Esivalmennus ja Minit. Valmentajat Anna Dmitrieva ja Natalia Korotkova. Kuva: Kati Viik
”Kalinka”, SVS Helsingin Esivalmennus ja Minit. Valmentajat Anna Dmitrieva ja Natalia Korotkova. Kuva: Kati Viik
Karakallion iloiset nuoret yhteiskuvassa Kuva: Elina Veräjänkorva
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik
Kuva: Kati Viik