Tehokas viikonloppu tarjosi SVS Staran ja Tehopäivän sekä Voimisteluliiton ja Elisen leiritykset
19.9.2016

Toimintavuoden ensimmäinen SVS Stara sekä valmennusryhmien leiripäivistä ensimmäinen järjestettiin 17.09.2016 Tapiolan urheiluhallilla.
Kisakalliossa järjestettiin 15.-17.10.2016 Elisen leiri ja 17.-19.10.2016 Voimisteluliiton rinkileirit.
Nuoria SVS-valmennusryhmäläisiä voimisteli viikonloppuna kolmella leirillä:
Voimisteluliiton rinkileireillä Kisakalliossa (N-ryhmän ja Miniringin leireillä), lisäksi Erika Lappalainen ja Helene Hirvonen osallistuivat Elise -seurojen leirille uuden nuorten maajoukkueohjelman opetteluun ja loput valmennusryhmäläisemme ahkeroivat omalla Tehopäivällämme, joka pidettiin kauden ensimmäisen SVS Stara -tapahtuman perään Tapiolan urheiluhallilla.
Stara oli saatavilla olevien hallitilojen takia varsin aikaiseen ajankohtaan, joten mukaan oli ehtinyt vasta osa valmennusryhmistä näyttämään elo-syyskuussa harjoiteltuja taitoja/kisaohjelmia.
SVS Tehopäivä saavutti jälleen suuren suosion, eivätkä Tapiolan suuren hallin neliöt tuntuneet lainkaan riittävän SVS-valmennusryhmien treeneille.
Kiitos kouluttajille Natalia Korotkova, Jasmin Josefsson, Iiris ja Inessa Rif ja Tytti Sassille arvioinneista!
Kuvia tapahtumista toivotaan lähetettävän SVS-toimistolle!
VOIMISTELULIITON TIEDOTE viikonlopusta



