SVS:n Inessa edusti Suomea Universiadeissa
16.7.2013

Universiadit on kahden vuoden välein järjestettävä opiskelijoiden arvokilpailu, joka järjestettiin tänä vuonna Venäjän Kazanissa. Mukana kaikkiaan 163 maata ja 9300 eri lajien urheilijaa.
Suomen Voimisteluliiton tiedote 15.07.2013
lisää tarinaa ja kuvia tulossa 18.7.
Inessa Rif voimisteli tänään 27:lle sijalle rytmisen voimistelun neliottelussa Universiadeissa. Pisteitä neljältä välineeltä kertyi yhteensä 53.923.
Rytmisessä voimistelussa aloitettiin eilen neliottelun finaali sekä välinekohtaisten loppukilpailujen karsinnat. Inessa oli kahden välineen jälkeen sijoittuneena 23:ksi, pallossa pisteitä kertyi 14.250 ja vanteessa 14.266. Tänään Rifin saavutti keiloilla 14.050 ja nauhalla 11.416 pistettä.
Tämän päivän keilaohjelmassa Inessa onnistui näyttävästi ja vaikeat riskiheitot onnistuivat yleisön kannustaessa areenalla. Keiloista pisteitä ropisi 14.050, sijoituksen ollessa 25. Nauhan alku kulki suunnitellusti, mutta keskikohdan virheen jälkeen Inessa ei saanut pakettia enää kasaan ja loppupuolen osat jäivät vajaiksi. Nauhan tulos laski ottelutulosta, joka oli 27. pistein 53,982.
Inessa Rif kommentoi kilpailuaan: "Tyytyväisin olen keilaan ja palloon, koska sain tehtyä ne siististi. Olisin halunnut pyöriä piruetit vielä paremmin, koska ne ovat sujuneet harjoituksissa hyvin. Nauha harmittaa, koska se on ollut vahvin välineeni tällä kaudella. Kaikkiaan kokemisen arvoinen kisa ja oli hienoa päästä mukaan."
Inessan valmentaja Iiris Rif kommentoi: " Näin Inessan oikeastaan ensimmäistä kertaa tekemässä näille isoimmille areenoille vaadittavilla voimalla ja rohkeudella tämän päivän keilasuorituksen, se ilahduttaa, ja on hyvin tärkeää jatkoa varten. Nauhan toisen puoliskon läpijuoksu oli harmittava yllätys, ja saattaa johtua myös puutteellisesta kansainvälisestä kisakokemuksesta tällä kaudella. Kokonaisuudessaan olosuhteet ovat täällä hyvät, isäntämaa panostanut huimasti ja se näkyy."
Neliottelun voiton vei Venäjän Margarita Mamun pisteillä 73,466.
