Suomelle upeasti kaksi voimistelun olympiapaikkaa
22.4.2016
Oskar KIrmes ja Ekaterina Volkova ovat voimistelleet Suomelle upeasti olympiapaikat Rioon ja Jouki Tikkanen voimistellut hienon neliottelun kovassa karsintakisassa - SVS -seurat onnittelevat! Suomalainen voimistelu on nousussa!
FIG:n OLYMPIAKVALIFIKAATIOLISTA YKSILÖT
Liiton tiedote 22.04.2016:
Rytmisen voimistelun yksilöiden viimeiset olympiapaikat on karsittu perjantain vastaisena yönä Brasiliassa. Suomen Ekaterina "Katja" Volkova sijoittui karsinnoissa sijalle 4./23. yhteispisteillä 67,116 varmistaen täten itselleen ja Suomelle olympiapaikan Rioon.
"Vaikea uskoa, että olympiapaikka on nyt minun. Tämä oli urani vaikein kilpailu tähän asti. Jännitti kauheasti ja kilpailu oli pidempi kuin yleensä, mutta taistelin loppuun asti. Olen kokonaisuuteen todella tyytyväinen, vaikka pieniä virheitä tulikin," Volkova kommentoi karsintojen jälkeen hieman hämmentyneenä.
Volkovan neliottelu sujui alusta asti mallikkaasti. Volkova aloitti vahvasti pallolla pistein 17,000 ja vanteella 16,900. Nauhassa heitto oli mennä pitkäksi, mutta Volkova venyi kiinniottoon, jolloin vain nauha kävi rajan ylitse. Vähennyksestä (0,30) huolimatta pisteet 16,600. Volkova piti kotikatsomon jännityksessä loppuun asti. Keiloilla tapahtui pieni pudotus, mutta pisteet 16,616 riittivät yhteispisteisiin, joilla Rion olympiapaikka tuli lunastettua.
Heinäkuussa 19 vuotta täyttävä Volkova on syksyn MM-kilpailujen jälkeen keskittynyt täysin olympiakarsintoihin. Volkova laittoi lukio-opintonsa jäähylle ja muutti kotoaan Kisakallion urheiluopistoon mahdollistaakseen sataprosenttisen valmistautumisen Rion olympiakarsintoihin. Valinnat osoittautuivat oikeiksi.
"Me olemme valmentajani Larisa Grjadunovan kanssa tehneet todella kovaa ja hyvää työtä. Paikka tuntuu todellakin ansaitulta. Nyt jatketaan kovaa treeniä, että myös elokuussa Rion olympialaissa menisi hyvin."
Suomalaisista toinen olympiapaikkaa tavoitellut voimistelija Jouki Tikkanen (Rekolan Raikas) sijoittui olympiakarsinnoissa 14./23. pisteillä 64,624. Tikkasen välinekohtaiset pisteet olivat pallo 16,275, vanne 16,566, nauha 16,033 ja keilat 15,750.
"Tämä oli paras kisa mitä olen koskaan tehnyt. Olin tosi vapautunut ja oli hienoa, että pystyin tekemään oman maksimini. Valmistautuminen olympiakarsintoihin onnistui ja olo oli itsevarma kanveesilla",Tikkanen kommentoi Rion tunnelmiaan.
Suomalaisten rytmisen voimistelun olympiakarsintojen suoritukset olivat kokonaisuudessaan onnistuneita. Voimistelu- ja urheiluseura Elisen kasvatti Volkova voimisteli itsensä olympiapaikan lisäksi myös karsintojen kymmenen parhaan mukana ottelukohtaiseen finaaliin, joka voimistellaan perjantaina 22.4. klo 22 alkaen Suomen aikaa. Finaalituloksilla ei ole enää vaikutusta olympiapaikkoihin.
Rytmisen voimistelun neliottelun tulokset*
Kaikki voimistelun tulokset
Perjantaina ratkeaa rytmisen voimistelun joukkueiden viimeiset edustuspaikat. Suomi on kuuden muun maan mukana tavoittelemassa kolmea viimeistä joukkuepaikkaa Rioon. Joukkuekilpailu käydään perjantaina klo 17.00 alkaen Suomen aikaa.
Suomen joukkueessa perjantaina voimistelevat Voimistelu- ja Urheiluseura Elisen ja Elise-JärvenpäänRiikka Kangas, Aino Purje, Kati Rantsi, Sonja Kokkonen ja Iina Linna.
Volkovan olympiapaikka oli jo toinen Suomelle näistä huhtikuun olympiakarsinnoista. KuusiottelijaOskar Kirmes nappasi olympiapaikan miesten telinevoimistelusta viime viikonloppuna.
*Neliottelun voittajalla Valko-Venäjän Melitina Stanioutalla on jo olympiapaikka syksyn MM-kilpailujen perusteella. Niinpä hänen sijoitustaan ei ole huomioitu karsintojen tuloksista uutisoitaessa.
EDIT pe 22.4. 10:31: Korjattu Jouki Tikkasen sijoituksessa ollut laskuvirhe sekä lisätty Tikkasen kommentti.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
LIITON TIEDOTE 22.04.2016
Suomen rytmisen voimistelun joukkue osallistui perjantaina 22.4. rytmisen voimistelun olympiakarsintaan Rio de Janeirossa. Viimeiset olympiapaikat vei Saksa yhteispisteillä 33,183, Uzbekistan 32,832 ja Kreikka 31,982. Suomen joukkue jäi neljänneksi yhteispisteillä 31,400.
Rytmisen voimistelun joukkuekilpailun osattiin odottaa olevan tiukka. Joukkuekilpailu on haastava, sillä puhdas suoritus vaatii kaikilta yhtäaikaisen onnistumisen. Tänään olympiapaikat veivät vähiten virheitä kanveesilla tehneet maat. Tänään ei ollut Suomen päivä.
Joukkuekilpailu käynnistyi nauhaohjelmilla. Nauhaohjelmassa Suomella tapahtui pudotus, minkä johdosta ensimmäisen kierroksen pisteet olivat 15,600. Suomi lähti toisella kierrokselle takaa-ajoasemista. Keila-vanne-ohjelmasta Suomella tuli myös virhe, jolloin pisteet 15,800 ja yhteispisteiksi muodostui 31,400.
”Minua luonnollisesti harmittaa voimistelijoiden puolesta todella paljon. Meillä oli laadukasta voimistelua kanveesilla, mutta pudotukset tulivat valitettavasti helpoissa kohdissa. Tämän tasoisissa kilpailuissa virheitä ei saa tehdä, mutta tänään niitä valitettavasti tuli”, joukkueen päävalmentaja Laura Ahonenkommentoi karsintakilpailujen jälkeen.
Isäntämaana Brasilia saa olympiapaikan automaattisesti, joten kolmesta viimeisestä edustuspaikasta kilpaili Suomen lisäksi viisi muuta maata Azerbaidzhan, Korea, Kreikka, Saksa ja Uzbekistan.
Rytmisen voimistelun joukkueet ovat kilpailleet olympialaissa vuodesta 1996 lähtien, mutta Suomella joukkue osallistui olympiakarsintoihin vasta ensimmäisen kerran.
Suomen joukkueessa perjantaina voimistelevat Voimistelu- ja Urheiluseura Elisen ja Elise-JärvenpäänRiikka Kangas, Aino Purje, Kati Rantsi, Sonja Kokkonen ja Iina Linna.
Joukkueiden kaksiottelun tulokset.
Suomi saavutti huhtikuun olympiakarsinnoista kaksi voimistelun olympiapaikkaa. Katja Volkova voimistelu rytmisen voimistelun yksilöissä Rioon tuoden Suomelle olympiapaikan 16 vuoden tauon jälkeen. Oskar Kirmes toi puoletaan 44 vuoden tauon jälkeen edustuspaikan miesten telinevoimisteluun.
Suomella on viimeksi vuonna 1964 Tokion olympialaisissa ollut voimistelusta olympiaedustus kahdessa eri voimistelulajissa. Tällöin voimistelijoita nähtiin miesten ja naisten telinevoimistelussa.