Mitali ja finaalipaikkoja nuorten SM-kilpailuista Turusta

22.11.2015

Vane, Erika ja Juliska sekä valmennusteamimme vahvistus ELENA HOLODOVA

SVS-seurojen kasvatteja 9/15 kisaamassa nuorten SM-kisoissa - Juliskalle pronssia vanteella, Erika viidenneksi neliottelussa, Vanessa ja Erika lähellä mitalisijoituksia finaaleissa

Nuorten SM-sijoituksista ja prenuorten joukkueiden mitaleista kisattiin Turussa Kupittaan hallilla 21.-22.11.2015.

Neliottelun mestariksi - urallaan kolmatta kertaa peräkkäin - sekä tänä vuonna myös kolmen nuorten välinefinaalin voiton vei Elisen Rebecca Gergalo, joka toistamiseen urallaan vei nuorten neliottelun SM-kultamitalin pitkän sairasloman jälkeisen kuntoutumisen perään. Rebeccan uudet ohjelmat ihastuttivat kaikkia välinetekniikasta pitäviä, ohjelmat ovat naisten sarjan tasolla ja pitävät sisällään "vauhtia ja vaarallisia tilanteita". SVS-seurojen kasvatti, elokuusta alkaen SC Vantaata edustava Alesia Kolomainen voimisteli ottelussa hopealle, mutta sai suorituspuhtautensa ansiosta välinefinaaleissa pallolla jopa kultaa. Pronssille ottelussa ja pallolla  hopealle sijoittui järjestävän seuran Julia Laine.
Neliottelussa narulla ja keiloilla epäonnistunut SVS:n Juliska Pohjanvirta pääsi kahdella välineellä finaaliin ja saavutti finaaleissa pronssia vaikealla vanneohjelmallaan ja oli lähellä mitalia myös hienolla pallo-ohjelmallaanVälinefinaaleissa mitaleille kirivät myös siististi voimistellut SVS -seurojen kasvatti Sofia Emelianov (SC Vantaa) ja Hämeenlinnan Voimisteluseuran välinetaituri Amanda Virkkunen.
 
SVS-seurojen voimistelijat Vanessa Jasnikovski, Erika Lappalainen ja Juliska Pohjanvirta joutuivat valmistautumaan tähän kauteen isojen vaikeuksien kautta - neljällä uudella ohjelmalla -  SC Vantaalle siirtyneen valmentajan kiellettyä elokuussa kaikkien laatimiensa ohjelmien käyttämisen. Uuden kansainvälisen huipputason ammattivalmentajan  Elena Holodovan (RUS)  avulla saatiin kuitenkin näyttävät uudet ohjelmat valmistettua ennätyslyhyessä ajassa ja saldo kisasta oli todella hieno:
Erika Lappalainen (SVS Vantaa) sijoittui viidenneksi neliottelussa ja kaikki tytöt pääsivät välinefinaaleissa jopa mitalikolmikkoon tai  aivan lähelle mitaleita. Uusien ohjelmien ratauttaminen jatkuu hyvillä mielin kaikista  vaikeuksista selvitymisen jälkeen kohti seuraavan kauden haasteita! 

SVS-seurat onnittelevat lämpimästi myös kisajärjestäjiä Turun Naisvoimistelijoita kisojen onnistuneesta läpiviennistä sekä erityisesti Julia Laineen mitaleista. TNV otti muutama vuosi sitten järjestämänsä Ammattivalmentajaseminaarin jälkeen (kiitos seura-aktiivi Sini Kotilainen!) rohkeasti tärkeän askeleen kohti ammattivalmentajan palkkausta. Valmennuspäälliköksi palkattiin seuran oma kasvatti Noora Palmroos ja lahjakkaan toisen nuoren valmentajan Eveliina Koskelon koreografia-avuksi saatiin Viron olympiaedustaja Irina Kikkas. Tinkimättömän harjoittelun tuloksena voimistelukaupunki Turkuun saatiin tälle kaudelle saaliiksi arvokkaita ja hyvin ansaittuja nuorten SM-mitaleita. 

Kiitos kaikille tuomareille! SVS-seuroista olivat nuorten kansalliseen arvokilpailuun tällä kertaa kutsuttuina Silja Ahonen SVS ja Iiris Rif SVS Espoo. Arvokasta kokemusta keräsivät arvioitavina olleet varjotuomarimme Inessa Rif SVS Espoo ja Eveliina Rajajärvi SVS.

Kiitos myös kannustamaan saapuneille prenuorten sarjalaisillemme! 

ONNITTELUT kaikille voimistelijoille, valmentajille sekä taustajoukoille!

KAIKKI TULOKSET KISAPALVELUSTA

VOIMISTELULIITON TIEDOTE

Juliska saavutti pronssia vanteella
Erika neliottelun viides
Vanessa neliottelun seitsemäs