Kokemusta Kampin luokkanousukilpailuista
21.3.2016
19.-20.3.2016 Voimistelu- ja urheiluseura Elise järjesti parittomien luokkien (I, III, V, JM ja M) luokkanousukilpailut. Mukana oli SVS-seuroista monta ensikertalaista.
Lauantaiaamuna testattiin uutta I-luokan kilpailujärjestelyä hieman lyhyemmällä ohjelmalla ja niin, että kaksi kilpailijaa suoritti ohjelman yhtäaikaa puoliksi jaetulla alueella. Kokeilu oli onnistunut ja odotettu uudistus pitkäksi venyvien I-luokan kilpailuihin, sillä nyt noin 130 osallistujan luokka vietiin läpi alle kolmessa tunnissa.
Kyseisessä luokassa parhaiten SVS-voimistelijoista sijoittui SVS-Espoon Daniella Strömberg (31.). Voiton vei siistillä voimistelullaan JyVo:n Julia Kotilainen. II-kategoriaan ja luokkanousuun ylsivät myös seuratoveri Sofia Kuismin ja Anna Sadouskaya, sekä SVS:n Kaisla Äyräs. Luokkaan osallistuivat myös SVS-Vantaalta Saana Hanioja ja Lotta Hukkanen, SVS Espoon Silja Lybeck, Sara Virta, Elli Kinnunen, Mila Kolari, Pihla Kolari ja Jana Melnikova, sekä SVS:n Annika Lindqvist. Kaikki tytöt näyttivät ilahduttavasti kehitystä ja harjoittelu jatkuu innokkaasti omilla saleilla.
Luokassa III Anni Harmaala ylettyi sijalle 23. (Pistein 15.867), kun luokan tuplavoitto meni Turkuun. TNV:n Alli Herne vei ensimmäisen sijan ja Toini Antila toisen. Kolmantena Ida Källman Attitude Sportista. ... Seuraavaan luokkaan siirtyi Erica Ojala, SVS (27.) Ja aivan nousurajan tuntumaan Varvara Bashkirova (43.), Emma Hendriksson, SVS-E (45.), Elina Veräjänkorva, SVS-E (46.), sekä Aida Ahlholm, SVS-E (57.), Arina Telkanen SVS-E (59.), Liina Hämäläinen, SVS (69.) ja Mimosa Verkkoniemi, SVS-E (79.)
Onnittelut tytöille ja valmentajille Natalia Korotkova, Anna Dmitrijeva, Karina Homei, Marleena Saresvirta, Kirsi Huotari ja Tytti Sassi.
Tuomareina toimivat Katja Zhukova (SVS-Vantaa), Eveliina Rajajärvi ja Vlada Pilli (SVS).
Kiitos järjestäjäseuralle ja seuraavan kerran tytöt pääsevätkin testaamaan ohjelmiaan ja kerryttämään esiintymiskokemustaan SVS-Staralla 10.4. Tervetuloa katsomaan!