Ennätyspisteet ja kokemusta Holonista
26.6.2017
Suomea edustamassa Israelin Holonin isossa ja kovatasoisessa rytmisen voimistelun 22 maan kilpailussa 23.-24.06.2017 suomalaisväriä:
SVS Espoosta naisten IT-sarjassa Inessa Rif, SVS Vantaalta nuorten IT-sarjassa Viivi Paasirova ja naisten GP-sarjassa ReRan Jouki Tikkanen
Kuvia tulossa
Inessan välineistä parhaiten kulkivat pallo ja nauha, joilla ilahduttavasti molemmilla tuli tämän kauden ja uusilla säännöillä käytyjen kansainvälisten kisojen ennätyspisteet: 15,35 ja 14,15. Pallo kulki kauniisti ja suunnitellusti, yksi välinevaikeus- eli AD-osa jäi tekemättä ja riskeissä tuli parin kymmenyksen helpotukset. Nauhasuoritus oli samoin ilmaisullinen ja vahva - saadut pisteet enteilivät 16 pisteen rajan rikkoutumista, mutta vaikeista riskiheitoista kaksi jäi liikaa maksimiarvoistaan. Vanteella ja keiloilla Inessalla oli selvät välineen pudotukset. Sijoitus virheistä huolimatta kovassa seurassa hienosti 9. ja positiivista palautetta tuomareilta tuli paljon.
Hiljattain Suomeen muuttanut ja pääosin Moskovassa treenannut juniori Viivi lähti reippaasti hieman keskeneräisillä ohjelmilla elämänsä toisiin kv. kisoihin tärkeää kokemusta hakemaan. Välineistä pallo tuotti asialliset 10.500 pisteet ja sijan 25. Muissa välineissä kisajännitys sekä kokemuksen puute jyräsivät selvästi alleen Viivin hienot lajiominaisuudet ja tekniset taidot, mutta kisasta kertyi tärkeää kokemusta ja oppia rutkasti syyskautta varten.
GP-sarjassa ReRan Jouki Tikkanen ei saanut tässä kisassa ohjelmia kulkemaan virheittä vannetta lukuunottamatta (14,95). Joukin ottelusijoitus oli 13., sijoituksista lähimmäs finaaleja kantoi nauha, jolla irtosikin finaalin varapaikka.
Välinetekniikan korostuminen näkyi kaikkien huippumaiden voimistelijoiden ohjelmissa ja suorituksissa. Loukkaantumisten jälkeen huipulle noussut Yulia Bravikova, tällä kaudella loistaneet Averina-kaksoset, Ranskan Moustafajeva, Israelin Filanovsky, Ukrainan Mazur, Valko-Venäjän Isachanka ja muut yksilöhuiput sekä joukkueiden kärki (tässä kisassa mukanaolleista erityisesti Venäjän maajoukkue sekä Pietarin joukkue ja Valko-Venäjä) olivat kaikki muokanneet ohjelmiaan selvästi haasteellisemmiksi - taiteellisuudesta tinkimättä. Vaikeustaso on noussut niin paljon, että yksikään yksilö tai joukkue ei vielä kyennyt suoriutumaan kaikista/molemmista ohjelmistaan täysin virheittä.
Pitkään lajissa mukana olleiden valmentajien yhtenevän arvion mukaan välinetekniikka sekä taiteelliset elementit ovatkin tämän olympiadin sääntöjen mukaan suuremmassa roolissa kuin koskaan aiemmin. Tulevissa lähestyvissä MM-kilpailussa/kesäuniversiadeissa syksyllä tullaankin varmasti näkemään välineteknisesti ja "artistisesti" todella upeita suorituksia.
Kiitokset SVS-seurojen puolesta Suomen tuomarina toimineelle Tampereen Voimistelijoiden Minna Karhulle!
KUVIA