Harrasteryhmät
Harrastevoimistelu
Voimistelun voi aloittaa milloin vain ja sitä voi harrastaa pitkään vielä aikuisenakin! Pienimmät pääsevät mukaan Untuvikkoihin 3-5 -vuotiaana, vanhemmille on tarjolla monenlaisia ja -tasoisia harrasteryhmiä, myös aikuisille! Olitpa sitten uusi harrastaja tai aikaisemmin tanssia /voimistelua /muuta vastaavaa urheilulajia harrastanut, niin ota yhteyttä, katsotaan sinulle sopiva ryhmä yhdessä.
Voimistelu tukee lapsen kehitystä ja koordinaatiota monipuolisesti ja antaa hyvän pohjan myöhemmällekin harrastamiselle lajissa kuin lajissa - tukilajinakin voimistelu sopii kaikkeen urheiluun. Tunneilla harjoitellaan perusvoimistelua rytmisen voimistelun painotuksella. Jokaisen tunnin aikana venytellään lihaksia ja harjoitellaan sekä perusvoimistelua että akrobatiaa. Tunneilla käytetään myös rytmisen voimistelun välineitä (naru, vanne, pallo, keilat, nauha).
Kilparyhmään pääsee nousemaan harrasteryhmien kautta tai kilpavalmentajan katselmuksen kautta. Jos olet kiinnostunut kilparyhmästä, ota rohkeasti yhteyttä omaan valmentajaasi, kilparyhmän valmentajaan tai laita sähköpostia svsespoo(a)gmail.com.
SYKSY 2010 - KEVÄT 2011
Syyslukukausi 30.8. - 12.12.2010.
► Katso myös aikuisbaletti ja nuorten näytösryhmä.
► Tiedustelut p. 050 467 9111
Tiistilän koulu, Matinkylä
Tiistilänkuja 4 (sisään koulun takaa, urheilukentän puolelta)
| Ryhmä | Ikä | Päivä | Klo |
| Harrasteryhmä H 1 | yli 11v. | ma | 16.30 - 17.30 |
| Untuvikot U 1 | 3-6v. | ma | 17.00 - 18.00 |
| Harrasteryhmä H 2 | 8-11v. | ma | 17.30 - 18.30 |
| Harrasteryhmä H 3 | 6-9v. | ma | 18.30 - 19.30 |
Karakallion koulu
Kotkakuja 5 (urheilukentän vieressä, Monitoimitalon lähellä)
| Ryhmä | Ikä | Päivä | Klo |
| Harrasteryhmä H 10 | 5-8v. | to | 17.00-18.00 |
| Estradiryhmä H 7 | yli 11v. | to | 18.00-19.30 |
Viherlaakson koulu
Lukionahde 1
| Ryhmä | Ikä | Päivä | Klo |
| Harrasteryhmä H 5 | 5-8v. | pe | 17.00-18.00 |
| Harrasteryhmä H 6 | yli 9v. | pe | 18.00-19.00 |
Lagstadin koulu, Espoon keskus
Espoonkatu 7 (kaupungintalon takana)
| Ryhmä | Ikä | Päivä | Klo |
| Harrasteryhmä H 8 | 6-9v. | la | 17.00 - 18.00 |
Ruusutorpan koulu, Leppävaara
Leppävaarankatu 24 (kauppakeskus Sellon takana, alle 10 min Leppävaaran asemalta)
| Ryhmä | Ikä | Päivä | Klo |
| Untuvikot U 2 | 3-6v. | su | 14.00-15.00 |
| Harrasteryhmä H 9 | 7-11v. | su | 15.00-16.00 |
Suuren kysynnän vuoksi olemme perustaneet Untuvikkojen rinnalle toisenkin Untuvikko-ryhmän - ryhmä jaetaan kahdeksi eri ryhmäksi!
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen ryhmiin: valitse ensin ryhmä/ryhmät, klikkaa sitten kohtaa 'Ilmoittautuminen' ylävalikossa.
Syksyn ilmoittautuminen on voimassa koko lukuvuoden (syksy-kevät).
Jos aloitat harrastuksen alkuvuodesta, ilmoittautuminen on voimassa vain kevätkauden ajan.
Hinnat
| 1 x viikossa (60 min.) | - | 200 € / lukuvuosi (syksy 100 € ja kevät 100 €) | + jäsenmaksu 20 € |
| 2 x viikossa | - | 320 € / lukuvuosi (syksy 160 € ja kevät 160 €) | + jäsenmaksu 20 € |
- Sisaralennus 10% - lähetä sähköpostia svsespoo(a)gmail.com niin saat alennuksen.
- Jos käyt kaksi kertaa viikossa, ilmoittaudu molempiin ryhmiin ja lähetä sähköpostia
svsespoo(a)gmail.com niin saat alennuksen. - Vuosimaksu laskutetaan kahdessa erässä: eräpäivät 20.9. ja 20.1.
- Jäsenmaksu laskutetaan ensimmäisen erän yhteydessä.
- Hinnat sisältävät Svolin jumppaturvavakuutuksen.
- UUTUUS - Hintaan sisältyy myös SVS T-paita!
- Ryhmän minimikoko 6 henkilöä.
Lopettaminen
Ilmoita lopettamisesta omalle ohjaajallesi, lähetä sähköposti myös toimistoon (vältyt turhalta laskutukselta): svsespoo(a)gmail.com
- Jumppapuku / tiukka T-paita ja sortsit / ihonmyötäiset trikoot. Paljaat jalat tai nahkapohjaiset jumppatossut. Juomapullo (vettä) voi olla tunneilla mukana.
- Pitkät hiukset siististi kiinni, korut ja kellot pois. Älä säilytä arvoesineitä pukuhuoneissa.
- Kauden alussa valmentaja ilmoittaa, mitä välineitä ryhmässä käytetään. Tarvittaessa tehdään välineistä yhteistilaus.
