Estradiryhmä nuorille

Uusi näytöstoiminta-ryhmä yhdistää harrastuksen ja esiintymisen


Rytmistä voimistelua, balettia, tanssia tai muuta liikuntamuotoa harrastavat nuoret ja lapset voivat nyt valita kilpailemisen ja harrastamisen rinnalle tai sijasta näytöksiin keskittyvän harrastuksen: SVS:n Kolmas polku -ohjelma kutsuu mukaan kaikki työtä pelkäämättömät ja esiintymisestä pitävät lapset ja nuoret. Lajisi voi olla rytminen voimistelu, akrobatia, baletti, hip-hop tai muu tanssi tai vaikkapa joukkuevoimistelu. Voit olla huippu, harrastaja tai mitä tahansa siltä väliltä. Roolitamme teokset laajalla skaalalla.

Haluamme toteuttaa laadukkaita ja taidokkaita esityksiä, joissa oma lajisi pääsee esille. Esitykset ja lavasteet on ammattimaisesti rakennettu näyttämötaiteen ammattilaisten avulla. Nuorilla on mahdollisuus osittain itsekin vaikuttaa esityksiinsä ja suunnitelmiin.

Syksyllä 22.11.2009 rytmisen voimistelun ja baletin yhteisprojekti Pähkinänsärkijä oli menestys - Aleksanterin teatterissa esitettiin peräti kaksi esitystä täysille katsomoille. Useat eri tanssilajit kokoava West Side Story pääsee myös uudestaan lavoille keväällä 2010.

Yhteistyö-projektin johdossa toimivat Anandah Kononen (Kansallisbaletti), Vera Zimina (SVS), Jenni Hellgren (SVS/SVSE) sekä koordinaattorina Elena Prisenko (SVS).


Helsingissä: Olympiastadion ja Kampin liikuntakeskus

RyhmäIkäPäiväKloOhjaaja/koordinaattori
Helsingin estradiryhmänuoret  Elena Prisenko

Ilmoittautuminen Helsingin jäsentietopalvelun kautta (etusivulla tai valikosta 'Ilmoittautuminen')
Lisätietoa: voimisteluseura(a)gmail.com


Espoossa: Karakallion koulu

Kotkakuja 5 (urheilukentän vieressä, Monitoimitalon lähellä)

RyhmäIkäPäiväKloOhjaaja/koordinaattori
Espoon estradiryhmänuoretto16.00-17.30Elena Prisenko

Ilmoittautuminen Espoon jäsentietopalvelun kautta (etusivulla tai valikosta 'Ilmoittautuminen')
Lisätietoa: svsespoo(a)gmailcom